Raha

Minimalismi ei tee rikkaaksi. Sen olen saanut huomata. Jotenkin ajattelin, että minimalismi parantaisi maagisesti kaikki holtittomat kulutustottumukseni. Miksi se ei muka toimisi niin? Jos lopetan kaiken turhan ostelun, rahaa pitäisi kertyä säästöön kuin itsestään. Myös KonMari lupasi ties minkälaista vaurautta ja elämän tähtihetkiä, jos onnistun yhden kerran siivoamaan kodin metodin mukaisesti. Vaurautta ei kuitenkaan käy eikä kuulu, sen sijaan minulla on enemmän velkaa kuin koskaan aiemmin.

Hävettää puhua rahasta. Hävettää varsinkin, kun sitä ei ole. Tai kyllähän minulla hyvät tulot on – ei minulla ole kokemusta konkreettisesta köyhyydestä. Jokaisen kuukauden viides päivä tililleni ilmestyy nelinumeroinen summa kiitoksena tekemästäni työstä. Ehdin ihastella summaa tililläni ehkä viikon tai kaksi, sitten eletään taas kuin kerjäläiset konsanaan. Ongelmani ei ole rahan puute, vaan rahan hallinta.

minimalismi_raha

Haluaisin kieltää laskut ja osamaksut lailla. Joissain tilanteissa ne ovat tarpeen, mutta itse olen liiankin hyvin oppinut nojaamaan elämäni niiden varaan. Olen luonteeltani todella kärsimätön, joten säästämisen sijaan on paljon mukavampaa hankkia tuotteita osamaksulla. Erilaisilla osamaksusopimuksilla olen hoitanut niin huonekalut, sisustustuotteet kuin elektroniikankin. Kuka täysjärkinen nyt ostaisikaan yli tonnin puhelinta, jos rahat tulisi ojentaa seteleinä kaupan kassalla. Ja ne laskut! Aina osaan uskotella itselleni, että sitten seuraavassa kuussa minulla on tähän varaa. Neljätoista päivää tuntuu lyhyeltä maksuajalta, mutta liian pitkältä ajalta odottaa rahojen konkreettista ilmestymistä tilille.

Ongelman tiedostaminen on ensimmäinen askel kohti ongelman ratkaisua. Tässä minä nyt olen, julkisesti kuuluttamassa rahanhallinnan ongelmistani. Mitä seuraavaksi?

Ainakin tarpeiden tunnistamisessa ja priorisoinnissa on petrattavaa. Olen taitava perustelemaan itselleni erilaisten tavaroiden ja palveluiden tarpeellisuutta. Minulla on toivelistallani monen monta tärkeäksi kokemaani asiaa. Todellisuudessa en todennäköisesti tarvitse juuri nyt mitään lisää elääkseni ihan toimivaa ja hyvää elämää. Voisin käyttää rahojani vaikka hammaslääkäriin – kumma ettei ajan varaaminen koskaan tunnu tarpeelliselta, vaikka edellisestä tarkastuksesta on vierähtänyt aivan liian pitkä aika. Tingin myös liikaa ruoasta. Voisin syödä tyytyväisenä pelkkää kaurapuuroa ja makaronia viikosta toiseen! Pitäisi opetella tuhlaamaan rahaa ennemmin kaupan hevi-osastolla luksuskosmetiikkaa myyvien verkkokauppojen sijaan.

minimalismi_talous

Vuonna 2018 haastan itseni ottamaan talouteni haltuun. Projekti ei tule olemaan helppo. Alan vasta hiljalleen tottua siihen, että pyöritän raha-asioitani yksin. Parisuhteessa toisen tulot toi turvaa ja tasapainotti kuluja. Jäin myös asumaan entiseen yhteiseen kotiin, pitäisikö muuttaa edullisempaan? Kaikista osamaksuista täytyy päästä eroon mahdollisimman pian, enkä tilaa enää laskulla ilman pakottavaa tarvetta. Haaveenani olisi jossain vaiheessa alkaa kerryttää rahaa myös säästötililleni. Ehkä vuoden päästä voisin jo naureskella tälle nykyiselle tilanteelleni.

Rahasta puhuminen ei ole helppoa, vaati rohkeutta julkaista tämä teksti kaikkien nähtäville. Minkälainen suhde sinulla on rahaan? Kaikenlaiset vinkit rahanhallintaan otetaan vastaan!

ElämäHenna2 Comments